lauantai 24. lokakuuta 2015

293# Koulukisailua

Oltiin viikko sitten pitkästä aikaa koulukisoissa, ja vielä Sampan kanssa!
Mentiin HeB, koska noh, en tiedä, ja kun HeC;tä ei saanut mennä siten että menisi lisänä B, joten niistä kahdesta valitsin ehdottomasti B, vaikkei Samppa parhaassa kunnossa juuri nyt olekaan, on se B enemmän meidän luokka kuin C.



Verkka aikaa meille tuli vähän liikaakin, mutta poni toimi kokoajan, ja parani vain. Verkka oli aika simppeli, taivuttelin, sitten suoristeltiin ja vielä loppuun keskiraveja, mitä meillä onkin hankalia.
Radalle lähdin aika luottavaisella fiiliksellä, jännitti vain, kun Sampalle alkoi tulla jo varsaa ikävä, että eihän se pilaisi rataa.



Rata meni superhyvin, tai tuntui siltä, vaikka Samppa rupesikin hirnumaan varsan perään siellä, ja vähän panikoi välillä, kuitenkin kuunteli, ja toimi siten että sain ratsastettua kokoajan. Laukkaosuus oli ehdottomasti meidän vahvuus, vaikken pisteitä muistakkaan, se tuntui niiiiin hyvälle, pystyin tekemään laukalle mitä vain, ja silti laukka säilyi hyvänä.


Saatiin radasta tasan 60,0%, ja muistaakseni numert 5,5-6,5; en ole ihan varma asiasta, kun en nyt sitä lappua löytänyt tähän hätään.. :D
Alhaalla taisi numerot olla 6-6,5 ja olikohan kommentteissa jotain siitä miten energinen rata, pitää varoa vain ettei mene ratsastus jopa kiireiseksi, varmaan eka kerta kun Sampan papereissa luki sillä tavoin! 
 Radan jälkeen fiilikset oli hyvät, parempaankin olisi pystytty, mutta ottaa huomioon miten pitkään aikaan ei olla kisattu, ja kuitenkin, Samppa on jo 20, ja sillä oli kotona odottamassa varsa.




maanantai 19. lokakuuta 2015

torstai 8. lokakuuta 2015

291# Kisailua kotosalla

Meillä oli 4.10 taas kotona kisat, ja omalta osaltani homma aika helppo, kaksi ratsua kisattavana ja kaksi tyttöä valmennettavana ja neuvottavana!
Treenattiin sitä edellisellä viikolla Suokin kanssa, jos sitä ristikko-40cm käytäis kahlaamassa, ja niinhän me päätettiin tehdä.
Lähdin siis tosiaan leikkimielellä, ja verkassa yllätyin, kun putte oikeasti imi esteelle, vaikka este olikin about 40cm maksimissaan :D!
Ja Putte innostui verkassa oikein laukkaamaan, kukaan ei vaan kuvannut sitä :(
Radalle lähdettiin siis jollain ravin ja laukan sekoituksella, ja putte oikein hyppäsi, ja  vaikka kuinka pelotti, niin kuitenkin meni joka esteestä yli, ja vielä puhtaasti, joten sieltä napattiin ruusuke!




























Sen jälkeen hetki odottelua, ja sitten Sampalla radalle.
Tälle radalle lähdettiinkin oikein hienosti.  Emilia ratsasti Sampalla nätin puhtaan radan ja samantien ratsastajan vaihto, ja minä en kerennyt verkata tai mitään, sillä siis radalle!
Ykkösvaihe oikein nätisti, ja sitten kakkosvaiheen ekalle- en tiedä mitä tapahtui mutta erkaannuimme. Samppa jatkoi kiltisti esteen vierestä ja minä jäin esteen eteen. Noh, ei sattunut, nauratti vaan ja nauroin kovaan ääneen radalta poistuessa! :D